Miltä valtion talousarvioesitys 2022 näyttää feministin silmin?

Syksy tarkoittaa politiikassa budjettiriihen aikaa. Ulospäin näytti, että keskustelu jäi hallituksessa ja eduskunnassa melko maltilliseksi. Ilmastotoimista jouduttiin vääntämään hallituksessa, mutta täysistunto keskitti huomionsa elokapinaan. Elokapinan saama huomiokin keskittyi lähinnä kapinoijien toimintatapoihin, eikä itse ilmastokriisiin. Lisäksi kyselytunnilla käytettiin laiskanomaisesti iän ikuista argumenttia siitä, että budjetti ei jää plussalle, vaan valtiolla on vuoden 2022 jälkeen lisää velkaa. Viime vuosien matalien korkojen sekä globaalin elvyttävän politiikan ajanjaksolla, kun muutkin maat ottavat velkaa, sen ei pitäisi olla budjetin suurin huolen aihe. Näin myös taloustieteen professorit ovat kumonneet opposition kauhisteluja.

Sen sijaan huolissaan pitäisi olla ilmastotoimista. Päästövähennyksiin liittyvät tavoitteet saivat paljon huomiota mediassa ja ne aiheuttivat erimielisyyksiä hallituksessa. Olen some-päivityksissäni tuonut jo esiin toimien riittämättömyyttä yksityiskohtaisemmin. Ydinviestini on se, että päästövähennyksissä on oikea suunta, mutta toimet eivät ole tarpeeksi konkreettisia, eivätkä ne ohjaa tarpeeksi vahvasti päästövähennyksiin.

Lisäksi ympäristökriisiä käsitellään liian yksiuloitteisena päästöongelmana. Päivä päivältä, kun ilmastotoimia lykätään ja luonnon monimuotoisuuden uhan vastuuta vältellään, todennäköisyys isommille katastrofeille kasvaa. Ennaltaehkäisevä valmistautuminen on investointi, joka tulee maksamaan itsensä takaisin. Mitä vähemmän jätämme ilmastotoimia jälkikäteen korjaaviksi toimiksi, sen kestävämpi on talous ja sitä paremmin maapallo kestää. Kaikki sektorit on oltava vahvemmin mukana sopeutumis- sekä korjaavissa toimenpiteissä.

Yleisenä huolenaiheena on noussut myös työllisyys. Budjetin työllisyystoimet keskittyvät byrokratian purkamistoimiin, mikä on erityisen tärkeä osa julkisen puolen roolia työllisyyden edistämisessä. Byrokratian purkaminen voisi olla kuitenkin kunnianhimoisempaa. Mm. perustulo jättäisi aikaa sekä työnhakijalle että tukien käsittelijoille keskittyä yksilöllisiin työvoimapalveluihin ja pitkäkestoisten työsuhteiden etsimiseen tämän hetkisen tukiviidakosta selviytymisen sijaan.

Palaten hallituksen esitykseen, työllisyyden pikatoimilla edistetään mm. palkkatuettua työllistämistä ja osatyökykyisten työllistämistä - hienoa. Suomessa on kuitenkin tälläkin hetkellä yli 100 000 pitkäaikaistyötöntä. Erityisesti näiden henkilöiden ja työllistävien yritysten välistä kuilua on kurottava, eikä siihen ole yhtä selkeää ratkaisua. Esimerkiksi yrityksille on lisättävä tietoa erilaisista tuetuista palkkausmalleista sekä yhteiskunnassa on purettava stigmaa vääränlaisesta käsityksestä, että työtön olisi huonompi ja kyvyttömämpi kansalainen kuin muut.

Valtioneuvoston tiedotteessa mielenterveyttä vahvistavat toimet mainittiin ainoastaan työkyvyn ohessa. Aivan kuin mielenterveydellä ei olisi muuta virkaa kuin saada useampi suomalainen työkykyiseksi. Mielenterveydelle olisin kaivannut paljon suurempaa huomiota esimerkiksi siitä, miten mielenterveysstrategiaa aiotaan käytännössä toteuttaa.

Lisäksi akuutti hoitajapula olisi pitänyt huomioida esityksessä paremmin. Akava ja SAK oli huolissaan siitä, että hallitus on väläytellyt hoitajien palkankorotusta. Suomeksi: Suomalainen uniikki kolmikantajärjestelmä antaa ammattiyhdistyksille vallan sopia ja neuvotella työntekijöiden palkat, joten hallituksen puuttumista palkkoihin ei pidetä täysin sopivana. Hoitajien työn arvostusta on kuitenkin saatava ylös, ja työn arvostukseen liittyy kulttuurissa vahvasti se, että arvostus näkyy palkkakuitilla. On harmillista, että palkkojen nostamiselle ei ay-liikkeissä nähdä perustetta edes tällaisessa tilanteessa, jossa yksittäinen ala on joutunut erityisen suuren paineen alle koronakriisin takia.

Lopuksi oma lempilapseni liikenne. Ikäväkseni investoinnit kävelyyn, pyöräilyyn ja joukkoliikenteeseen ovat lähes olemattomat. Tällainen päätös on kestämätöntä ja sen vaikutukset ulottuvat alueiden sekä yhteisöjen rakentamiseen, palvelujen saavutettavuuteen ja ihmisten terveyteen. Puhumattakaan henkilöautoliikenteen päästöistä tai liikenteen turvallisuudesta. Jos valtio ei aio toteuttaa strategiaansa kestävästä liikenteestä, emme pysty rakentamaan kestäviä kuntia. Kävelyyn, pyöräilyyn ja joukkoliikenteeseen tukeutuvat ja siihen investoivat alueet tarvitsevat valtiotason tukea menestyäkseen.