Lisää empatiaa politiikkaan!

Riikka Purra avasi keskustelun empatiasta ja politiikasta viime viikolla sanoen, että empatia ei kuulu politiikkaan.

Empatia, rakkaus ja pehmeät arvot ovat innostaneet itseäni aikanaan lähtemään Feministisen puolueen toimintaan, sillä niiden liittäminen politiikkaan kuulosti uudelta ja freesiltä.

Empatia, reiluus ja rankaiseminen ovat vahvasti yhteydessä toisiinsa. Kärjistäen voidaan sanoa, että mitä vähemmän on empatiakykyä, sitä epäreilummaksi asiat koetaan ja sitä valmiimpi on rankaisemaan.

Yhteiskunnan varojen jakamisessa empatiakyky ja reiluus ovat usein koetuksella. "Ei ole reilua antaa rahaa ilmaiseksi työttömälle kun toinen paiskii töitä" "ei ole reilua ottaa kriisiä pakenevia tänne elämään sosiaaliturvalla".

Nimenomaan päättäjiltä pitää löytyä empatiakykyä. Päättäjien pitää olla niitä, jotka eivät takerru epäreiluuden tunteeseen ja rankaise. Päättäjien tehtävä on huolehtia että yhteiskunnassa on yhdenvertaiset ja saa utettavat mahdollisuudet osallistua yhteiskuntaan.

Empatian, reiluuden ja rankaisemisen yhteydestä satuin juuri lukemaan kirjaa, jossa mm. puhutaan aivojen palkitsemiskeskuksesta, joka aktivoituu niillä, jotka kokevat vähemmän empatiaa, kun huonosti käyttäytyvää rankaistaan. Empaattisemmat taas kokevat rangaistavan henkilön tuskan käyttäytymisestä huolimatta.

Lähde: Your brain at work by dr. David rock (2020)

Vähennetään työtunteja, lisätään hyvinvointia!

HS 27.2. kirjoitti seuraavaa: "työuupumuksen ehkäisyn kannalta voi olla jopa parempi tehdä hieman pidempää päivää, jos se helpottaa kiirettä". Tähän työkeskeiseen möläytykseen haluan vastata seuraavaa:

Nelipäiväinen työviikko tai kuusituntiset työpäivät ovat monilla tavoin hyvinvoinnin kannalta nykyistä parempi vaihtoehto. Tätä väitettä tukee moni tutkimus. Uskon, että siihen siirrytään ennemmin tai myöhemmin.

Työuralla aloittaville pitäisi suositella lyhennettyä työviikkoa.

Nykyään vastaavia työviikkoja harkitaan eri elämän murrosaikoina. Esimerkiksi vanhempainvapaalta tai sairaslomalta palatessa tai eläkkeelle siirtyessä monet tekevät osa-aikaista työviikkoa.

Miksi samaa ei suositella nuorille työuraa alottaville?

Työuran alkutaipaleella on paljon henkistä painoarvoa ja samalla on opittava niin työpaikan kuin koko työkulttuurin uusille tavoille.

Lisäksi puhutaan paljon siitä, että nuorten on vaikea löytää merkityksellisyyttä elämässä. Sitä voi olla vaikea löytää töistä, jos omaan työn sisältöön ei pysty vaikuttamaan. Esimerkiksi työtehtävissä ei ole kertynyt työuran alussa vielä kokemusta ja vastuuta on tällöin vähemmän. Kokemuksen karttuessa omaa uraa on helpompi kehittää itselle mielekkääseen suuntaan.

Vähemmällä työnteolla merkityksellisyyttä voi löytää muualta. On enemmän mahdollisuuksia pysähtyä ja pohtia omia tavoitteita. Voi keskittyä vapaaehtois- ja vaikuttamistöihin, joista saa kokemuksia ja autonomiaa, joita palkkatöistä ei välttämättä saa.

Kokemuksen rintaäänellä voin itse suositella lyhyempää työviikkoa aivan jokaiselle. Meikä kanavoi energiaa sen avulla kiinnostaviin juttuihin, kuten poliittiseen vaikuttamistyöhön, jota teen täysin vapaaehtoisesti.

Tein aiheesta myös videon Instagram-tililleni: @fememilia .

Miksi äänestää Feminististä puoluetta?

Politiikasta ja päätöksenteosta puuttuu aidosti solidaarinen ja ihmisoikeuksia edistävä taho. Feminisinen puolue ei ainoastaan kritisoi nykyistä politiikkaa, vaan pohjaa väitteensä kaiken politiikan kattavaan ideologiaan. Feminismi on lähtenyt liikkeestä, joka on tunnistanut yhteiskunnan rakenteiden ja lain aiheuttaman sorron sukupuolten välillä. Aate on laajentunut käsittämään syrjinnän eri syistä, kuten ihon värin tai etnisyyden perusteella. Tämä, jos mikä, on vakaa pohja politiikalle. Feministinen puolue ei syyllistä ihmisiä, vaan niitä lakeja ja kulttuureja, jotka aiheuttavat syrjintää.

Nykyistä hallituskautta ei ole johtaneet puolueet, vaan globaalit tapahtumat.

Suomen politiikka on viime vuosina ollut reagointia koronapandemiaan, Venäjän hyökkäykseen ja energiakriisiin. Karkeasti sanoen ympäristöpolitiikka taas on ollut reagointia EU:n vaatimuksiin ja ihmisoikeuspolitiikka kansalaisaloitteisiin. Saamelaiskäräjälain uudistusta uhkaa ajan loppuminen kesken. Translaki ei vieläkään tunnista oikeuksia muunsukupuolisille ja sukupuolivähemmistöön kuuluville lapsille- ja nuorille. Luonnonsuojelulain uudet suojelualueet on valittu teollisuuden ehdoin. Eläinten hyvinvointilaki ei edelleenkään lähde hyvinvoinnista, vaan tuotantoeläimen roolista. Ulkopolitiikka on etääntynyt feminismistä ja nationalistinen käsitys maanpuolustuksesta on saanut aiempaa enemmän hyväksyntää.

Vaalit on yhteiskunnan paikka näyttää, miten hyvin demokratia toteutuu. Vaalimenestys ja äänien kerääminen on paljon kiinni ehdokkaan ja puolueen saamasta huomiosta ja rahallisesta tuesta. Eduskunnan ulkopuolisena puolueena meidän tehtävä on jokaisissa vaaleissa tuoda tämä haaste esiin. Äänestäjällä on oltava mahdollisuus ehdokkaiden tasavertaiseen vertailuun. Ja me vaadimme, että puolueiden näkyvyyttä tasataan.

Feministinen politiikka on ratkaisukeskeistä.

Feministinen puolue ei ainoastaan näe epäonnistumisia, vaan ehdotamme myös korjauksia nykyisiin epäoikeudenmukaisuuksiin. Nämä korjaukset pohjautuvat kaikki feministiseen ideologiaan, jonka toteutumiseksi tarvitsemme laajempaa, systeemitason muutosta. Sukupuolten tasa-arvoa edistetään tasaamalla perhevapaita ja poistamalla rekisteri trans-ihmisistä, mutta se ei riitä. Muutosta on tavoiteltava koko systeemin tasolta. Haluamme talousjärjestelmän, joka tunnistaa hoivan merkityksen ja jossa kilpailun edellytys ei ole rakennettu sukupuolitetun, palkattoman tai alipalkatun työn varaan.

Feministinen puolue näkee ihmisoikeuksiin, hoivaan ja koulutukseen panostamisen parhaana tapana ylläpitää kestävää taloutta ja yhteiskuntaa. Valtion velanoton lisäksi Suomi on sosiaalisessa ja ekologisessa velassa. Tämä velka pitää maksaa yhteiskunnan jäsenille ja ympäristölle. Hoidon ja hoivan saanti heikkeni koronapandemian aikana, eikä tarve katoa itsestään. Nuorten hyvinvointiin investointi on edellytys kestävälle tulevaisuudelle. Otetaan tosissamme nuoruuden haasteet, käytetään todellisia arviointimittareita ja ryhdytään ennaltaehkäiseviin toimiin. Emme myöskään voi vähentää velkaa sosiaaliturvan varassa elävien kustannuksella, sillä se on lyhytnäköistä talouspolitiikkaa. Päinvastoin, me haluamme puuttua eriarvoisuuden kasvuun.

Kuten totesin, nykyistä hallituskautta ei ole johtaneet puolueet, vaan globaalit tapahtumat. Tämä, jos mikä on osoitus siitä, että kotimaista politiikka ei voida tehdä vain Suomelle ja suomalaisille. Olemme osa kansainvälistä yhteisöä, jossa olemme lähes poikkeuksetta etuoikeutussa asemassa. Suomesta ei paeta sodan, ilmastokatastrofien tai humanitaarisin syin. 

Muut puolueet eivät tunnista globaalia epäoikeudenmukaisuutta politiikassaan tarpeeksi.

Feministinen puolue katsoo globaaleja tilanteita ilman valtioiden rajoja, sillä politiikkamme ytimessä on inhimillinen turvallisuus. Se on yksilön hyvinvointia ja mahdollisuus elää turvassa ilman pelkoa syrjinnästä, katastrofeista tai vainosta. Turvallisuuspolitiikka on paljon laajempi käsitys kuin mitä viime aikaiset keskustelut ovat antaneet ymmärtää.

Meidän vaaliohjelmassamme turvallisuus on esimerkiksi globaalin osallistamisen rauhantyötä. Naisten, nuorten ja vähemmistöihin kuuluvien henkilöiden osallisuutta tulee parantaa pitkäjänteisesti turvaamalla riittävät resurssit heidän asemansa parantamiseksi poliittisessa päätöksenteossa, rauhanneuvotteluissa ja jälleenrakennuksessa. Ympäristön hyvinvointiin puuttuminen on myös turvallisuuspolitiikkaa. Suomen hiilinielut ovat pienentyneet hakkuiden, ilmastonmuutoksen ja puutteellisen suojelun takia. Tähän me ehdotamme muutosta.

Ihmisoikeuksia tinkimättömästi puolustavaa puoluetta tarvitaan juuri nyt. Vaaliohjelmamme “moninainen ja turvallinen Suomi” ulottuu tavoitteillaan myös solidaariseen ulkopolitiikkaan. Vaaliohjelmassa on kahdeksan pääteemaa, joiden alle olemme koostaneet ehdotuksia siitä, miten feministinen politiikka toteuttaa yhteiskuntaa, jossa eletään moninaisuus ja turvallisuus edellä.

Feministinen päämäärä on yhteiskunta, jossa moninaisuus on voimavara ja hyvinvointia luodaan ihmisille, ei ihmisillä.

Helsingin keskustan hiljeneminen oli suunniteltu vahinko

Helsingin keskustan elinvoimaisuus on puhuttanut viime aikoina paljon. Toimitilat tyhjenevät, eikä potentiaalisia vuokraajia kiinnosta enää entiseen tapaan kivijalkapaikka Helsingin ydinkeskustasta. Viimeisimpiä graafeja ja tilastoja on tarjonnut Helsingin Sanomat kattavassa jutussaan “keskustan näivettymisestä” . Koronan kiihdyttämä nettikaupan suosio tuli toisaalta yllättäen, mutta ihmisten hakeutuminen muihin keskuksiin ja keskustoihin palveluiden perässä on kaupungin keskeisiä tavoitteita.

Helsingin kaupungin yleiskaavassa 2016 sanotaan mm. seuraavaa: “Kasvatetaan palvelujen ja toimintojen keskustaa laajemmin kantakaupunkiin” ja “Kaikki uudet asukkaat eivät myöskään sukkuloi Helsingin nykyiseen ydinkeskustaan, tarvitaan keskustan laajentumisaluetta, jotta keskusta voi säilyä kilpailukykyisenä.”

Yleiskaavaa ohjaa Visio 2050, eli visio Helsingistä vuonna 2050. Silloin Helsinki on monikeskuksinen ja ydinkeskustan toiminnot ovat laajentuneet pidemmälle kantakaupunkiin. Tämä kuulostaa kuitenkin nykytilalta. Esimerkiksi Tripla ja Redi ovat olleet toiminnassa nyt muutaman vuoden ja alkaneet vakiinnuttaa paikkaa monen pääkaupunkiseutulaisen asiointikeskuksina. Onko Helsinki siis onnistunut tavoitteissaan liiankin nopeasti?

Lisäksi kaupungin viimeisimmät joukkoliikenneuudistukset ohjaavat kaupunkilaisia muuallekin kuin ydinkeskustaan. HSL:n kartoissa ja suunnitelmissa on vahva fokus poikittaisliikenteeseen. Tämä tarkoittaa panostusta laadukkaisiin runkolinjoihin, jotka kulkevat itä-länsi-akselilla. Kun ennen tärkeintä oli päästä ydinkeskustaan kätevästi, nyt yhteyksiä katsotaan verkostomaisemmin. Joukkoliikennejärjestelmän uudistamisessa panostetaan poikittaislinjoihin ja alakeskuksien välisiin yhteyksiin, mikä on niin ikään Visiossa 2050. Yleiskaavassa todetaan mm., että “kantakaupungin saavutettavuus on edelleen huippuluokkaa, mutta suoraan keskustaan ajavien linja-autojen määrä on vähentynyt selvästi.”

Visiossa 2050 Helsinkiä asuttaa 860 000 asukasta, eli noin 35 % enemmän kuin tällä hetkellä. Valtakunnalliset ennusteet ovat edelleen lähes yleiskaavan tasolla. Näppituntumalla vaikuttaa siltä, että monikeskuksisuus on pidemmällä aikavälillä kestävä ratkaisu ja ydinkeskustalle löytyy asiakkaita myös tulevaisuudessa. Kaupunki on vision 2050 mukaisesti purkanut ydinkeskustan ruuhkautumisen laajentamalla toimintoja kantakaupungin laitamille ja kohdistamaan joukkoliikenteen linjastoa entistä useampaan suuntaan.

Onko ydinkeskusta siis elinvoimainen vasta 28 vuoden päästä, jos kaikki tarvittava on tehty kaupunkisuunnittelun saralla? Kukaan ei pysty kertomaan, millainen Helsinki on vuonna 2050, eikä kaavoitus yksinään ratkaise tai ole mitään. Yleiskaava on työkalu, jolla varaudutaan tulevaan.

Nyt keskustoja on useampi, mutta asukkaita ei ole vielä 800 000. Etelä-Helsinkiin rakentuu lisää asutusta ja toimitilojen vuokrien hintojen voidaan odottavan laskea lähiaikoina muiden aluekeskuksien tasolle, jotta kiinnostuneita vuokralaisia saadaan tyhjiin tiloihin. Ydinkeskusta tulee olemaan siis uusille asukkaille ja työpaikoille lähin keskus.

Kaupungin rakenteen muutoksesta huolimatta ydinkeskustalla on etulyöntiasema alakeskuksiin verrattuna monissa kaupunkikulttuuria edistävissä elementeissä: siellä on tunnettuja nähtävyyksiä, museoita, ravintoloita, historiaa ja merenrantaa, joiden yhdistelmä on lähes uniikki Suomen mittapuulla. Vaikka viikonloppushoppailut tehtäisi ostoskeskuksessa kaukana ydinkeskustasta, ne eivät ole verrattavissa ydinkeskustaan.

Säästöjä investoinneilla, ei leikkauksilla

Hyvinvointivaltio perustuu yhteisten varojen jakamiseen. Populistinen politiikka pyrkii ratkaisemaan yhteiskunnan ongelmat taloudellisesti haastavina aikoina esittämällä rahallisia leikkauksia kohteista, joihin “ei ole varaa” taloudellisen tasapainon ylläpitämiseksi. Jos näistä investoinneista leikataan, ei synny enää säästöjä, joita aiemmin on saatu.

Leikkauspolitiikka on siis täysin ideologinen valinta. Leikkaamalla tukia tai toimeentuloa niitä tarvitsevilta rapautamme hyvinvointivaltion ja yksilöiden toimintakykyä. Sen sijaan on puhuttava säästöistä, joita saadaan verovarojen jakamisella. Alla muutama esimerkki:

Investoimalla sosiaali- ja terveydenhuoltoon säästämme

• Ylimääräisissä sairauspoissaoloissa

• Turhissa potilasvahingoissa

• Sairauksien ennaltaehkäisyssä

Investoimalla maatalouden menetelmiin, jotka uudistavat tuotantoa, säästämme

• Luonnonvaroja ja ylläpidämme luonnon monimuotoisuutta

• Kasvihuonekaasupäästöissä

• Tarpeettomissa tuissa muuttamalla kannattamaton tuotanto tehokkaampaan viljelyyn

Investoimalla houkutteleviin kävely- ja pyöräilyväyliin ja yhdyskuntien suunnitteluun, säästämme

• Kasvihuonekaasupäästöissä

• Tarpeettomien ajoneuvomatkojen aiheuttamissa kuluissa yhteiskunnalle ja yksilölle

• Sairauksien ennaltaehkäisyssä, joita liikkumattomuus aiheuttaa

• Kuluissa, joita matkustaminen tuottaa yksilölle

Investoinnit ja verokertymän muuttaminen eivät näy lyhyen aikavälin taloudessa yhtä tehokkaasti, mutta takaa hyvinvointivaltion olemassa olon myös pidemmällä tulevaisuudessa.

Eli: leikkauksista puhuessa ei voida sivuuttaa puhetta investointien aiheuttamista säästöistä. 

Tämän lisäksi vaihtoehdoksi leikkauksille voidaan nostaa verotus. Pääomaan, kuten osinkoihin tai myyntivoittoihin liittyvä verotus voidaan uudistaa. Tämän avulla valtio saisi huomattavasti lisää verotuloja tilanteissa, joissa varallisuus uhkaa kasautua.

Leikattavaa löytyy toki omasta mielestä: lopetetaan esimerkiksi turkistarhauksen ja maakuntien välisten lentojen tukeminen.

Lähteitä:

https://www.sll.fi/app/uploads/2019/12/maataloustiekartta-compressed.pdf 

https://cordis.europa.eu/article/id/430692-agroecology-transitioning-toward-sustainable-climate-and-ecosystem-friendly-farming-and-food/fi

https://sorsafoundation.fi/wp-content/uploads/Eriarvoisuus2020_web2.pdf 

https://finnwatch.org/fi/julkaisut/yhteenveto-listaamattomien-osakeyhtioeiden-osinkoverotusta-koskevista-tutkimuksista-ja-selvityksistae 

Olen ehdolla eduskuntavaaleissa 2023 Helsingissä!

Tasa-arvo ei ole valmis ja yhdenvertaisten oikeuksien puolesta on tehtävä paljon poliittista työtä.

Näissä vaaleissa on kyse siitä, miten yhteiskunta tulee tulevaisuudessa kannattelemaan yksilöitä kriisien keskellä. Taistelemme ilmastonmuutosta ja eriarvoistumista vastaan ja se, miten aiomme sen tehdä, päätetään seuraavissa vaaleissa. Nuorten huolet on otettava tosissaan, sillä päättäjien tehtävä on ylläpitää toivoa oikeudenmukaisesta tulevaisuudesta.

Juuri nyt huolettaa hallituksen esitys laiksi välttämättömän sosiaali- ja terveydenhuollon turvaamisesta työtaistelun aikana.

Asiat on ratkaistava oikeudenmukaisilla työoloilla, ei pakkotyöllä. Yhteiskunta ei pyöri ilman monia aloja ja niiden työntekijöiden panosta. Mutta kaikkia niitä kannattelee terveydenhuolto ja hoivatyö. Nyt ja tulevaisuudessa.

Jokainen meistä hyötyy siitä, että terveydenhoitoon laitetaan iso osa yhteisistä resursseista. Porkkanan sijaan kuitenkin sosiaali- ja terveydenhuolto halutaan turvata kepillä. Mitä tällainen laki ja sen mukainen ajattelumaalima kertoo hoiva-alan tulevaisuudesta? Emme voi korvata hoitohenkilöstöä samalla tavalla teknologialla kuin monia muita töitä.

Kestävä yhteiskunta kouluttaa nuoria töihin ja tehtäviin, joita tiedämme olevan tulevaisuudessa. Miten nuoret voisivat haluta töihin, jossa sen merkitys osoitetaan kiristämällä resursseja ja vähentämällä oikeuksia.

Lue lisää Feministisen puolueen ehdokkaista: https://www.feministinenpuolue.fi/eduskuntavaalit-2023-1

Lyhyet kommentit valtion kestävän liikenteen investoinneista vuodelle 2023

Perinteisesi suomalaisessa liikenteen hierarkiassa kävely ja etenkin pyöräily tulevat henkilöautojen perässä, mikä tarkoittaa, että autotiet määrittävät kävely- ja pyöräilyolosuhteet sekä infran. Tämä johtaa mm. joustamiseen turvallisista pyörätieleveyksistä ja tienylityksistä. Hierarkian muuttaminen itsessään voisi säästää miljoonia nykyisistä väylien investoinneista. Ajonopeuksien laskeminen, nykyisten väylien tehokkaampi hyödyntäminen ja kävelyn ja pyöräilyn näkyväksi tuominen säästäisi mm. tienpidossa ja polttoainekuluissa.

Valtiolla ja kunnilla on suuri vastuu tämän hierarkian muuttamisesta. Valtion budjetilla voidaan ohjata rahat oikeaan paikkaan ja saavuttaa valtakunnallisesti asetettuja tavoitteita kestävälle liikennejärjestelmälle. Vuoden 2023 rahat on jaettu ja näistä päätöksistä olen kerännyt muutaman huomion, jotka eivät kaiken kattavasti kommentoi liikenteeseen ja liikkumiseen kohdistettuja rahoja tai toimia.

1. Vain alle 4 M€ kävelyn ja pyöräilyn investointehin.

Tällä hinnalla saadaan 5-15 km kävely- ja pyöräteitä. Huolimatta siitä, että niiden kustannustehokkuus on liikenneinvestointien parhaimmistoa ihmisten hyvinvoinnin, ympäristön, terveyden ja valtiontalouden kannalta, näin pienellä investoinnilla ei voi aidosti saavuttaa valtion tai maakuntien kestävän liikkumisen tavoitteita.

2. Kotimaan lennoista tuet pois heti, kiitos.

Tiesitkö, että valtio tukee maakuntakenttien lentoja esim. Jyväskylään ja Kokkolaan turvatakseen lentoliikennettä? Tuista on tarkoitus luopua ajan myötä, mutta tässä tilanteessa, kun tukia on annettu jo n. 40 M€, niiden jatkamisen perusteet ovat heikot.

Lisäksi henkilökuljetuksista otetaan arvonlisävero pois väliaikaisesti. Tämä on arjen joukkoliikenteen käytön kannalta tärkeä päätös, mutta sen vaikutukset ulottuvat myös kotimaan lentoihin.

3. Joukkoliikennematkojen hintoihin tulee ainakin hetkellistä helpostusta.

On tärkeää, että ostovoiman heiketessä voidaan nopeasti laskea työmatkojen bussilippuhintoja. Koska kyseessä on arvonlisäveron poistaminen, vaikutukset ovat kuitenkin paljon heikommat kuin kohdistetuissa tuissa. Sen sijaan, että nyt hiihtolomamatkalaiset säästävät euroja lentolipuissaan, arjen paikalliseen joukkoliikenteeseen investointi olisi paljon tärkeämpää.

4. Kaupunkiseutujen maanteihin investointi on laitettava tarkempaan syyniin.

Olemassa olevaa on ylläpidettävä ja hyödynnettävä, kun kehitämme kestäviä yhdyskuntia. Valtio investoi jatkuvasti hankkeisiin, joilla parannetaan tai ylläpidetään hyviä henkilöautoyhteyksiä. Valitettavasti kestävien liikennemuotojen edistäminen samaan aikaan on haastavaa. Tämän takia on pidettävä huolta, että tulevat investoinnit ovat varmasti sellaisia, jotka ensisijaisesti tukevat kestäviä kulkumuotoja ja kaupunkikehitystä.

Utopian merkityksestä politiikassa

Jos joutuisit jättämään kaiken ympärilläsi olevan taakse ja aloittaa alusta, kuka sinä olisit?

Tarvitsemme utopioita, jotta voimme luoda uskoa paremmasta yhteiskunnasta. Yhteiskunnasta, jossa sortavia rakenteita puretaan niitä tunnistaessa ja jossa politiikka ottaa aina heikommassa asemassa olevat huomioon. Yhteiskunnasta, jossa lähtökohtana on jokaisen mahdollisuus toimia omalla täydellä potentiaalilla.

Politiikassa ja päätöksenteossa utopia mielletään helposti epärealistisena ja liian vaikeasti saavutettavissa olevana kuvitelmana. Nähdään, että vahva ja aikaansaava päättäjä ei “ajaudu” haaveilemaan liian kauas perinteisistä rakenteista tai toimintatavoista. Utopiat eivät ole kuitenkaan pragmaattisen politiikan vastakohta, vaan tarinoita ja sanallistamista sille, mitä kohti nykyisessä politiikassa on mentävä.

Utopiat ylläpitävät toivoa oikeudenmukaisesta tulevaisuudesta.

Kohtaamme jatkuvasti kriisejä arjessa ja uutisissa. Ilmastonmuutos tuntuu päivä päivältä todellisemmalta, ihmiset joutuvat pakenemaan kotoaan ja vähemmistöjen asemaa uhataan yhä uudelleen ja uudelleen. Pelko talousjärjestelmän kyvystä kannatella hyvinvointivaltiota, uupumukseen ajava työ tai eriarvoisuuden kasvaminen vievät meitä kauemmas omista haaveistamme. Kykenemmekö enää pitää elossa toiveita paremmasta maailmasta?

Kun utopioita tarkastellaan lähemmin ja ilman vähättelyä tai oletusta epärealistisuudesta, voidaan huomata, että utopiassa ei olekaan kyse satumaailmasta tai taioista. Kyse on päinvastoin tavanomaisuudesta, turvallisuuden tunteesta ja tyydytetyistä perustarpeista. Halua olla tavallinen ja saada samat oikeudet kuin muut, eikä olla erottuva marginaali, joka on samalla näkymätön ja korostetusti poikkeava.

Olemme kaikki kuvitelmiemme vankeja.

Oma tulkintamme maailmasta värittyy kulttuurisista konteksteista ja ympärillä vallitsevista normeista. Niiden ravisteluun ja muutokseen kohti kestävää tulevaisuutta tarvitaan utopiaa. Utopia on työkalu - sen avulla luodaa skaala todellisuuden ja kuvitellun ihanteen välille. Arkipäivän politiikka tarvitsee tätä työkalua, jotta muutos kohti parempaa todella tapahtuu.

Tämän kirjoituksen kuvat on otettu Fotografiska -valokuvamuseossa Tallinnassa 27.8.2022. Copper & Gorfer ovat luoneet näyttelyn “Between these floded walls, Utopia", jossa valokuvataiteen kautta tuodaan esiin tarinoita utopioista. Näyttely perustuu nykyhetken politiikkaan ja taiteilijoiden syvään kiinnostukseen ihmisten tarinoita kohtaan. Lisää näyttelystä: https://www.fotografiska.com/tallinn/en/naitused/cooper-and-gorfer/

Pasifismin merkitystä ei tule unohtaa turvallisuuden tavoittelussa

Venäjän hyökkäys on muuttanut turvallisuuspoliittista tilannetta uhkaavammaksi ja koetellut länsimaiden kykyä tavoitella rauhaa.

Pasifistiksi julistautumisesta on tullut punaisempi vaate kuin feminismistä ja monet joutuvat harkitsemaan uudelleen, miten oma kielteinen kanta aseita kohtaan todellisuudessa suojelee mahdolliselta hyökkäykseltä.

On kuitenkin muistettava, että aseiden hankinnalla ja sotilaallisilla liittoutumilla tuetaan sodankäyntiä. Esimerkiksi Suomen hävittäjähankinnat sitovat rahoja sotateollisuuteen. Valittujen Lockheed Martinin hävittäjien tuottajalla ei ole tavoitteissa rauha, vaan mm. kehittää ydinasetta vaarallisempi ase, jolloin ydinasepelote ei enää riitä hidastamaan hyökkäyksiä. Hävittäjien ja muiden asehankintojen teossa Suomi tukee investointeja ydinaseita vaarallisempien aseiden kehittämiseen.

Vuonna 2019 aseisiin käytettiin arviolta lähes 2 000 000 000 000 Yhdysvaltain dollaria maailmassa, josta suuri osuus on mennyt Yhdysvaltojen asevoimiin. Monelle tämä voi olla peruste liittoutua Yhdysvaltojen kanssa sotilaallisesti. Globaalin rauhan tavoittelussa on kuitenkin sitouduttava vähentämään menoja sotateollisuuteen ja sen sijaan keskittyä ulko- ja turvallisuuspolitiikan menoissa ensisijaisesti ihmisoikeuksien turvaamiseen ja ilmastokriisiin rauhanomaisin keinoin.

Putinin hyökkäys Ukrainaan paljasti sopimusten ja diplomatian heikkoudet, mutta sopimusten merkitystä ei tule heittää romukoppaan. Päin vastoin Suomen on huomioitava ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossaan kansainväliset sopimusperäiset säännöt ja kasvattaa niiden painoarvoa ja merkitystä päätöksenteossa entistä enemmän. Tarkoitti se sitten NATO:n, YK:n, Pohjoismaiden tai EU:n kanssa tehtyjä sopimuksia. Sopimuksia on sidottava sellaisten kanssa, jotka mieltävät demokratian ja rauhan samalla tavalla.

Kun päätöksiä tullaan tekemään puolustusyhteistyöstä ja liittolaisuuksista, on erittäin tärkeää pitää mielessä pitkän aikavälin tavoitteet. Kriisejä ei ratkaista aseilla, vaan päinvastoin militarismi aiheuttaa tuhoa ja kuolemaa. Vaikka joku kieltäytyisi sotimasta, se ei tarkoita vähäisempää maanpuolustustahtoa, vaan uskoa siitä, että oma aseistautuminen ei ratkaise ongelmia. Tarvitsemme nykyisen sodankäynnin rinnalle heitä, jotka toimivat rauhan puolesta ilman aseita.

Hoitotakuu ei riitä, jos asiakkaita ei kohdata oikein

Ennaltaehkäisy, matalan kynnyksen palvelut ja varmuus hoidon nopeasta saannista ovat merkittäviä asioita, kun on kyse hyvinvoinnista ja terveydestä. Aluevaalien keskusteluissa jokainen puolue puhuu laadukkaiden palvelujen puolesta, mutta mitä sellaiset palvelut ovat?

Sosiaali- ja terveydenhoidon monet tehtävät ovat ensisijaisesti asiakkaan kohtaamista. Näissä kohtaamisissa tehdään kuitenkin liian usein oletuksia esimerkiksi sukupuolesta, seksuaalisuudesta ja toimintakyvystä. Työntekijöillä ei ole tarpeeksi valmiuksia kohdata moninaisuutta. Sekä sosiaali- ja terveysalalla että pelastustoimissa on koulutettava entistä paremmin toimintatavat moninaisten asiakkaiden kohtaamiselle. Tiedon ylläpitäminen ja jatkuva kouluttaminen on myös taattava.

Jotta ammattilainen voi todella tarjota hoitoa ja hoivaa kohti asiakkaan kuntoutusta tai täyttä toimintakykyä, on erityisen tärkeää kouluttaa kyky sensitiiviseen kohtaamiseen. Tällöin ammattilainen huomioi asiakkaan mahdollisesti kokeman traumatisoitumisen niin, ettei traumatisoi omalla toiminnallaan asiakasta.

Hyvinvoinnin edellytyksenä on, että kaikki voidaan kohdata tasapuolisesti ja jokaiselle voidaan tarjota sopivia palveluja. Tämä tarkoittaa erilaisten elämänvaiheiden ja perhemallien tunnistamista. Nuorison ja nuorten aikuisten erityispiirteitä ja niille ominaisia tarpeita on tunnistettava entistä paremmin omana aiheenaan. Nuorten elämässä muutokset koetaan eritavalla kuin myöhemmässä iässä ja monet asiat koetaan ensimmäistä kertaa. Panostamalla esimerkiksi seksuaalikasvatukseen ennaltaehkäistään seksuaaliväkivaltaa ja lisätään ymmärrystä kehoon liittyvistä itsemääräämisoikeuksista. Mahdollisuus seksuaalineuvontaan ja –terapiaan on tärkeä etenkin nuorille.

Tavoitteet moninaisuuden ja erilaisuuden kohtaamiselle vaativat toimintatapojen kehittämistä sote-kentällä. Se tarkoittaa palvelujen tarjoajien kouluttamisen lisäksi järjestöjen osallistamista toiminnassa. Järjestöillä on tärkeä rooli ammattilaisten tiedon jaon ja asiakkaan auttamisen parissa. Tietoa vähemmistöistä ja vertaistuen mahdollisuus ovat toisinaan parhaiten saatavilla järjestöiltä. On siis tärkeää, että järjestöjen roolia vahvistetaan ja linkitetään osaksi sote-palveluita ja hoitoa.

Vaalit nostavat keskustelun sosiaali- ja terveyspalvelujen ääreen kansalaisten ja poliitikkojen. Miten hyvinvointi käytännössä taataan, kun palveluun päästään? Nyt on juuri se aika, kun poliitikoilta on vaadittava selkeyttä siihen, minkälaisiin palveluihin tulevaisuudessa panostetaan ja keitä varten palvelut ovat.

Feministisen puolueen aluevaaliteesit: Hoiva alkaa kohtaamisesta

Feministisen puoluee aluevaalijulkaisuu kuuluu viisi teesiä. Teesit ovat perusperiaatteita siitä, miten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimi tulisi järjestää uudistuksen myötä.

Feministinen puolue on sen perustamisesta asti puhunut hyvinvoinnista kattavana ja ennaltaehkäisevänä työkaluna, eikä pikaratkaisujen turvaverkkona. Hyvinvoinnin avulla rakennetaan tasa-arvoinen ja demokraattinen yhteiskunta ilman syrjintää, väkivaltaa ja ympäristön, ihmisten ja eläinten hyväksikäyttöä.  Tämä on myös vaaliteesien kantava ajatus.

Joudumme käymään jo toiset vaalit koronan varjostamana aikana. Sosiaali- ja terveyspalvelut kuormittuvat, kohtaaminen on entistä rajatumpaa ja moni jää ilman tarvitsemaansa hoitoa. Samaan aikaan tarvitsemme uudistuksen, joka vastaa nykyisiin ja tuleviin haasteisiin ja jossa ammattilaisten jaksamisesta pidetään huolta. On aika kehittää kykyä kohdata moninaisia tekijöitä ja asiakkaita.

Jokaisella on oltava pääsy maksuttomaan perusterveydenhuoltoon. Alueelliset erot, kuten etäisyydet ja väestön ikärakenne ovat ominaisuuksia, jotka on huomioitava palveluiden saavutettavuudessa.

Kokonaisvaltainen hyvinvointikäsitys ottaa huomioon myös vastuullisuuden, kun palveluja järjestetään. On huolehdittava ihmisoikeuksien toteutumisesta sekä ekologisesta kestävyydestä. Lisäksi nostamme esille kulttuuriset oikeudet. Kulttuuri on tunnistettava vahvemmin osana hyvinvointia ja tarjoamme ratkaisuja, joilla aluevaltuustot voivat kehittää kulttuuripalveluja osana hoitoa ja hoivaa.

Järjestelmän uudistamisen tulee huomioida hoiva-alan merkitys sekä johtaa siihen, että asiakkaat ja työntekijät kohdataan yksilöinä. Sillä hoiva alkaa kohtaamisesta.

Viiden teesin lisäksi feministinen puolue nostaa kymmenen eri kohderyhmien palveluja. Näille palveluille esitetään yhdenvertaisuutta edistäviä toimenpiteitä otsikolla “hyvinvointi kuuluu kaikille”.

Hyvinvointi kuuluu kaikille ja se taataan tunnistamalla ihmisryhmien ja yksilöiden erityispiirteitä. Politiikkaa on tehty perinteisesti enemmistöjen ehdoilla. Vammaisten ihmisten syrjintä on este osallistumiselle ja vaikuttamiselle. Lisäksi lapset, nuoret ja ikääntyneet jäävät syrjään yhteiskunnassa, jonka normina ovat keski-ikäiset.

Mielenterveysongelmat ja niiden vaikutus hyvinvointiin on otettava nykyistä vakavammin. Terveyttä ei voida mitata vain fyysisillä sairauksilla, sillä sosiaalinen ja psyykkinen terveydenhoito on iso osa hyvinvointia ja terveyttä.

Poliittinen järjestelmämme suosii perinteisiä käsityksiä perheestä. Perheiden moninaisuus ja erilaiset haasteet ovat näkymättömiä järjestelmälle, minkä takia esimerkiksi turvalliset synnytykset, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet, neurokirjon huomiointi ja omaishoitajien jaksaminen ei aina toteudu.

Jos emme pysty huomioimaan järjestelmän valikoivuutta, jätämme yhteiskunnan ulkopuolelle aivan liikaa ihmisiä. Siihen meillä ei ole varaa. Sosiaalinen yhdenvertaisuus antaa yksilölle paremman mahdollisuuden hyvinvointiin ja yhteiskuntaan osallistumiseen. Investointi hyvinvointiin tarkoittaa yhdenvertaisia sosiaali- ja terveyspalveluja, joka johtaa myös taloudellisesti mahdollisimman kestävään yhteiskuntaan. Tästä syystä hyvinvointi kuuluu kaikille.

Julkaisu löytyy kokonaisuudessaan täältä.

Miksi nostan sukupuolen esiin, kun puhutaan liikenneinvestoinneista?

Suuret liikenneinvestoinnit ovat kompromisseja tilan, rahan ja kulkumuotojen välillä. On valittavat ratkaisut, joista mahdollisimman moni käyttäjä hyötyy ja jotka ovat kokonaisuutena taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestäviä.

Kirjoituksessani Helsingin Sanomissa nostin esiin, että laittamalla lähes 200 000 000 euroa Sörnäistentunneliin, hyödyt kohdistuvat selvitysten perusteella lähinnä ylempiin tuloluokkiin sekä miehiin. Tämä on siitä syystä, että tunnelin vaikutukset ovat autoilua hyödyttäviä (lähde). Yksityisautoilu on kallista keskustassa ja yksityisautoa ajavat useammin miehet kuin naiset, joten hyödyt kohdistuvat mainittuihin ryhmiin (esim. lähde).

Jos tunnelia ei rakenneta, niin olisiko se sitten huonoksi miehille ja hyvätuloisille?

Ei. Tällaisia ihmetteleviä ja järjettömiä johtopäätöksiä olen saanut kuulla. Tai noh tarkennuksena, että kukaan ei kyseenalaista tuloluokkiin liittyvää syrjintää, mutta väite siitä, että miehet hyötyvät tunnelista enemmän kuin naiset aiheuttaa vastustusta.

Syy numero 1: Suuremmassa kuvassa ja pitkällä aikavälillä on kaikille tuloluokkaan tai sukupuoleen katsomatta eduksi tehdä liikenneinvestointeja, jotka ovat a) kannattavia ja b) vähentävät liikenteen negatiivisia vaikutuksia, kuten päästöjä ja onnettomuuksia. Autoilua lisäävät kaupunkiseudun investoinnit eivät yleensä ole tällaisia (esim. lähde).

Syy numero 2: Tunnelin sijaan voidaan valita ratkaisu, jonka päätöksessä on käytetty tukena sosiaalisten vaikutusten arviointia ja tutkittu, keihin haitat ja hyödyt kohdistuvat. Liikennehankkeissa harvoin tehdään näin, vaikka liikennejärjestelmä vaikuttaa kriittisesti ihmisten arkeen sekä pitkäaikaisiin valintoihin. On myös muistettava, että kukaan ei ole synnynnäisesti autoilija, pyöräilijä tai kävelijä, vaan ihminen valitsee näistä itselleen suotuisamman tavan kulkea. Usein ihmisryhmissä on tapana valita keskenään samalla tavalla, jos vaihtoehtoja on tarjolla.

Liikenneinfra on perinteisesti tärkeintä arvioida kansantalouden tunnusluvuilla, eli miten paljon rakentaminen maksaa ja saadaanko hankkeella matka-aikasäästöjä tai vähemmän onnettomuuksia. Vasta sen jälkeen hierarkiassa tulee ympäristö- ja ilmastovaikutukset. Jos vaivaudutaan, niin sosiaalisia vaikutuksia otetaan huomoon, kuten viihtyvyys, palvelujen sijoittuminen tai keitä nämä ihmiset ovat, joiden matka-ajan säästöillä investointi on kannattava.

Syy numero 3: Kulkumuotojen jakautuminen ja niiden sukupuolittuneisuus on olennaista huomioida, mutta ainoastaan yhtenä osatekijänä. Jos esimerkiksi Sörnäistentunnelista tehtäisi pelkästään joukkoliikennetunneli ja selvityksistä huomattaisi, että joukkoliikenteen käyttö kasvaa ja yksityisautoilla tehtäisi entistä vähemmän matkoja, se olisi sukupuolinäkökulmasta etenkin naisia hyödyttävä investointi. Yksityisautoilun väheneminen ei kuitenkaan ole suoraviivaisesti miehiin kohdistuva haitta, koska autoilijoita olisi vähemmän ja autoilu olisi tällöin viihtyisämpää kuin ilman investointia.

Tiedämme, että yksityisautoilu on kaupungissa mm. Tilan tarpeen sekä päästöjen takia kestämätön kulkumuoto verrattuna moniin muihin. Tämän takia on selvää, että kaupunkien on edistettävä muiden kulkumuotojen houkuttelevuutta, mikä usein tarkoittaa tilan viemistä pois autoilusta. Jos useampi autoilija on mies, niin tämä “heikennys” ja tarve muuttaa kulkutapatottumuksia kohdistuu enemmän miehiin. Kyse ei kuitenkaan ole haittojen kohdistumisesta miehiin, vaan muiden kulkumuotojen muuttumisesta vaihtoehtoiseksi, ellei paremmaksi tavaksi liikkua.

Yleistäen siis kaikki hyötyvät, jos investionti edistää kestäviä kulkumuotoja ja vähentää yksityisautoilua.

Muutos omiin tottumuksiin vaatii työtä, ja se aiheuttaa epämukavuutta. Jos tämä epämukavuus purkautuu kommentoimalla tunnepohjaisia väitteitä ja vastustamalla tutkittuun tietoon perustuvia tekstejä, niin olkoot. Kunhan vaatimus muuttaa tapoja ei johda virheelliseen päätöksentekoon.

Feministinen puolue ei aseta ehdokkaita aluevaaleihin 2022

Joudun surukseni ilmoittamaan, että Feministinen puolue ei osallistu aluevaaleihin. Emme aseta ehdokkaita millekään hyvinvointialueelle. Aiomme kuitenkin jatkaa yhdenvertaisuutta edistävää työtä ja haastaa muiden puolueiden tavoitteita myös näissä vaaleissa.

Feministisellä puolueella on esittää paljon konkreettisia tavoitteita ja saavutuksia nimenomaan hoivan, terveydenhuollon naisvaltaisten alojen arvostuksen sekä saavutettavien sosiaali- ja terveyspalvelujen parissa. Olen surullinen, sillä tiedän, että puolueessamme on osaajia ja ammattilaisia, joilla olisi paljon annettavaa sekä ehdokkaana aluevaaleissa että valtuutettuna aluevaltuustossa.

Ihmisten terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtiminen on keskeisin perusta kestävälle yhteiskunnalle heti luonnon ja ympäristön kantokyvyn jälkeen. Ei talouskasvu, ei työllisyysaste tai väestön ikärakenne. Liian usein joudumme sietämään sitä, kuinka ihmisten terveys toimii ainoastaan mittarina tuottavuudelle ja työkyvylle. Investointi ihmisten hyvinvointiin vaatii sietämättömän määrän perusteluja, vaikka kaikessa päätöksenteossa pitäisi lähteä liikkeelle ihmisarvosta.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen määrittelee pitkälle sen, kuinka hyvin yhteiskunnassa voidaan. On tarjottava laadukkaita palveluja, joihin kaikilla on pääsy. Matala kynnys, saavutettavuus tai ennaltaehkäisevä ja yhdenvertainen hoito eivät tapahdu itsestään, vaan niihin panostaminen on poliittinen valinta. Sekin, että tukeudumme julkiseen järjestelmään, emmekä aseta ihmisten hyvinvointia voittoa tavoittelevien yksityisten yritysten armoille, on poliittinen valinta.

Päätöksenteossa on arvostettava sosiaali- ja terveyspalvelualalla toimivia ja ymmärrettävä, että nämä alat eivät tehostu innovaatioiden kautta yhtä nopeasti kuin monet muut. On osoitettava arvostus sosiaali- ja terveysalalla työskenteleville maksamalla tarpeeksi palkkaa ja takaamalla hyvät työolot, jotta he voivat toteuttaa työssään ihmisten auttamista  sekä olla tyytyväisiä omasta työstään.

Tunnen ikävän pistoksen, kun joudun totetamaan, että emme voi mahdollistaa ehdokkuutta tällä kertaa.

Joudumme kohtaamaan tilanteen, jossa toivumme edellisistä vaaleista samalla kun ehdokkaiden pitäisi olla valmiina jo seuraaviin vaaleihin. Eduskunnan ulkopuolisena puolueena emme myöskään saa minkäänlaista rahallista tukea toiminnallemme. Meillä ei yksinkertaisesti ole inhimillisiä tai taloudellisia resursseja osallistua aluevaaleihin niiden ansaitsemalla panoksella. 

Demokratian kannalta on huolestuttavaa, että poliittisella puolueella ei ole resursseja osallistua vaaleihin. Yhteiskunnan tulevaisuuden ja meidän jokaisen hyvinvoinnin kannalta on kuitenkin vielä huolestuttavampaa, että aluevaalien merkitys on monelle äänestäjälle epäselvä. Äänestysprosentti jäänee alle viidenkymmenen, vaikka kyse on perusasioiden järjestämisestä jokaisen ihmisen arjessa.

Se, että emme aseta ehdokkaita näissä vaaleissa, ei tarkoita kuitenkaan ettemme osallistuisi poliittiseen keskusteluun ja meille tärkeiden teemojen painottamiseen. Emme aio olla hiljaa, vaan edistämme feminismiä ja yhdenvertaisuutta vaatimalla valittavien aluevaltuustojen jäseniltä konkreettisia toimia vaalilupaustensa katteeksi! Tule tekemään tätä työtä kanssamme ilmoittautumalla vapaaehtoiseksi https://www.feministinenpuolue.fi/avoimet-tehtavat tai liittymällä alueesi paikallistoimintaan.

Voit myös tukea puolueen toimintaa verkkokaupassa https://holvi.com/shop/feministit/ ja lahjoittamalla MobilePay-numerolla 98684.

Miltä valtion talousarvioesitys 2022 näyttää feministin silmin?

Syksy tarkoittaa politiikassa budjettiriihen aikaa. Ulospäin näytti, että keskustelu jäi hallituksessa ja eduskunnassa melko maltilliseksi. Ilmastotoimista jouduttiin vääntämään hallituksessa, mutta täysistunto keskitti huomionsa elokapinaan. Elokapinan saama huomiokin keskittyi lähinnä kapinoijien toimintatapoihin, eikä itse ilmastokriisiin. Lisäksi kyselytunnilla käytettiin laiskanomaisesti iän ikuista argumenttia siitä, että budjetti ei jää plussalle, vaan valtiolla on vuoden 2022 jälkeen lisää velkaa. Viime vuosien matalien korkojen sekä globaalin elvyttävän politiikan ajanjaksolla, kun muutkin maat ottavat velkaa, sen ei pitäisi olla budjetin suurin huolen aihe. Näin myös taloustieteen professorit ovat kumonneet opposition kauhisteluja.

Sen sijaan huolissaan pitäisi olla ilmastotoimista. Päästövähennyksiin liittyvät tavoitteet saivat paljon huomiota mediassa ja ne aiheuttivat erimielisyyksiä hallituksessa. Olen some-päivityksissäni tuonut jo esiin toimien riittämättömyyttä yksityiskohtaisemmin. Ydinviestini on se, että päästövähennyksissä on oikea suunta, mutta toimet eivät ole tarpeeksi konkreettisia, eivätkä ne ohjaa tarpeeksi vahvasti päästövähennyksiin.

Lisäksi ympäristökriisiä käsitellään liian yksiuloitteisena päästöongelmana. Päivä päivältä, kun ilmastotoimia lykätään ja luonnon monimuotoisuuden uhan vastuuta vältellään, todennäköisyys isommille katastrofeille kasvaa. Ennaltaehkäisevä valmistautuminen on investointi, joka tulee maksamaan itsensä takaisin. Mitä vähemmän jätämme ilmastotoimia jälkikäteen korjaaviksi toimiksi, sen kestävämpi on talous ja sitä paremmin maapallo kestää. Kaikki sektorit on oltava vahvemmin mukana sopeutumis- sekä korjaavissa toimenpiteissä.

Yleisenä huolenaiheena on noussut myös työllisyys. Budjetin työllisyystoimet keskittyvät byrokratian purkamistoimiin, mikä on erityisen tärkeä osa julkisen puolen roolia työllisyyden edistämisessä. Byrokratian purkaminen voisi olla kuitenkin kunnianhimoisempaa. Mm. perustulo jättäisi aikaa sekä työnhakijalle että tukien käsittelijoille keskittyä yksilöllisiin työvoimapalveluihin ja pitkäkestoisten työsuhteiden etsimiseen tämän hetkisen tukiviidakosta selviytymisen sijaan.

Palaten hallituksen esitykseen, työllisyyden pikatoimilla edistetään mm. palkkatuettua työllistämistä ja osatyökykyisten työllistämistä - hienoa. Suomessa on kuitenkin tälläkin hetkellä yli 100 000 pitkäaikaistyötöntä. Erityisesti näiden henkilöiden ja työllistävien yritysten välistä kuilua on kurottava, eikä siihen ole yhtä selkeää ratkaisua. Esimerkiksi yrityksille on lisättävä tietoa erilaisista tuetuista palkkausmalleista sekä yhteiskunnassa on purettava stigmaa vääränlaisesta käsityksestä, että työtön olisi huonompi ja kyvyttömämpi kansalainen kuin muut.

Valtioneuvoston tiedotteessa mielenterveyttä vahvistavat toimet mainittiin ainoastaan työkyvyn ohessa. Aivan kuin mielenterveydellä ei olisi muuta virkaa kuin saada useampi suomalainen työkykyiseksi. Mielenterveydelle olisin kaivannut paljon suurempaa huomiota esimerkiksi siitä, miten mielenterveysstrategiaa aiotaan käytännössä toteuttaa.

Lisäksi akuutti hoitajapula olisi pitänyt huomioida esityksessä paremmin. Akava ja SAK oli huolissaan siitä, että hallitus on väläytellyt hoitajien palkankorotusta. Suomeksi: Suomalainen uniikki kolmikantajärjestelmä antaa ammattiyhdistyksille vallan sopia ja neuvotella työntekijöiden palkat, joten hallituksen puuttumista palkkoihin ei pidetä täysin sopivana. Hoitajien työn arvostusta on kuitenkin saatava ylös, ja työn arvostukseen liittyy kulttuurissa vahvasti se, että arvostus näkyy palkkakuitilla. On harmillista, että palkkojen nostamiselle ei ay-liikkeissä nähdä perustetta edes tällaisessa tilanteessa, jossa yksittäinen ala on joutunut erityisen suuren paineen alle koronakriisin takia.

Lopuksi oma lempilapseni liikenne. Ikäväkseni investoinnit kävelyyn, pyöräilyyn ja joukkoliikenteeseen ovat lähes olemattomat. Tällainen päätös on kestämätöntä ja sen vaikutukset ulottuvat alueiden sekä yhteisöjen rakentamiseen, palvelujen saavutettavuuteen ja ihmisten terveyteen. Puhumattakaan henkilöautoliikenteen päästöistä tai liikenteen turvallisuudesta. Jos valtio ei aio toteuttaa strategiaansa kestävästä liikenteestä, emme pysty rakentamaan kestäviä kuntia. Kävelyyn, pyöräilyyn ja joukkoliikenteeseen tukeutuvat ja siihen investoivat alueet tarvitsevat valtiotason tukea menestyäkseen.

Linjapuheeni uutena puheenjohtajana

Rakkaat feministit,

Takana on upeat viisi vuotta. Olemme ylittäneet odotuksia. Olemme haastaneet nykyistä politiikkaa näkyvästi ja nöyristelemättä. Feminismi on ottanut paikkaa päivänpoliittisessa keskustelussa. Feminismistä on tullut vakuuttava aate osana päätöksentekoa. Ole rohkeasti ylpeä siitä, että olet ollut osana tätä kaikkea. Olemme rakentaneet siltoja, olemme tehneet aloitteita yhdenvertaisuudesta ja unelmoineet hyvästä elämästä.

Lähdin itse mukaan toimintaan, kun minulta kysyttiin ohimennen kiinnostusta eduskuntavaaliehdokkuudesta. Tokaisin lyhyesti, että miksei. Sen jälkeen jäin odottelemaan, otettiinko vastaukseni edes tosissaan vai jäikö homma siihen. Noh, loppu lienee historiaa, sillä seisonhan tässä nyt.

Taustani ei ole aktivismissa eikä poliittisessa vaikuttamisessa, mutta halusin jäädä ehdokkuuden jälkeen tekemään merkityksellistä työtä. Siihen puolue tarjosi ja tulee tulevaisuudessakin tarjoamaan upean paikan. Yhdenvertaisemman yhteiskunnan tavoittelu ei lopu niin pitkään, kun planeettamme kiertää aurinkoa.

Olen tässä kuitenkin ennen kaikkea siksi, että voin oman ääneni lisäksi nostaa teidän ääntänne. Feministisen puolueen tehtävä on olla moninainen ääni, joka nostaa vaiennetut ja politiikassa unohdetut vähemmistöt esiin. Puoluehallituksella on esimerkiksi kokouksissa asiantuntijapaikkoja, jossa vähemmistön asiantuntijalla on läsnäolollaan mahdollista antaa näkemyksiä ilman vaatimusta olla jäsenenä hallituksessa tai puolueessa. Näin kenenkään luottamuspaikan saaneen ei tarvitse väkisin olla vähemmistönsä edustaja, mutta moninaisuus ja intersektionaalisuus ymmärretään paremmin puolueen sisäisessä päätöksenteossa.

***

Näen Suomen politiikassa tällä hetkellä paljon hyvää. Naisia on ennätyksellinen määrä puolueiden johdossa. Hallituksessa puhutaan turvapaikkojen kasvattamisesta. Taloutta elvytetään, koulutukseen palautetaan resursseja ja vihreä siirtymä on sanojen lisäksi tekoja. Politiikassa vähemmistöt ovat kuitenkin edelleen marginaalissa. Näen paljon sellaista, mikä uhkaa yhdenvertaista ja syrjimätöntä yhteiskuntaa sekä hyvinvointivaltiota. En voi olla huomaamatta taustalla häilyvää harmaata pilveä, joka on valmis muuttamaan suunnan ihmisoikeuksia rikkovaksi ja tasa-arvoa taannuttavaksi. Yhteiskunnan, jossa vihapuhe vähemmistöjä kohtaan muuttuu sallivammaksi ja perheitä erotetaan ihmisarvosta piittaamattomasti. Vähemmistöjen pelkoja tai ilmaston ja luonnon kärsimystä ei nähdä tai kuulla siinä laajuudessa, mitä ne tarvitsevat toimiakseen.

Kuten jo sanoin, yhdenvertaisemman yhteiskunnan tavoittelu ei lopu niin pitkään, kun planeettamme kiertää aurinkoa. Tämän takia meidän on tärkeä ankkuroida itsemme vaikutustyöhön puolueena, joka kirittää politiikantekoa ja on valmis puolustamaan ihmisiä ja lajeja, jotka ovat heikommassa asemassa. Puhutaan vaikeista aiheista ja keskitytään työhön, jolla puretaan vahingollisia rakenteita.

Meidän tehtävä seuraavan kauden aikana on määrittää puolueelle uusia ja konkreettisia tavoitteita. Onko se voitokkaat vaalit, uuden feministisen tiedon tarjoaminen vai tuhatpäinen marssi syrjimättömyydelle?

 ***

Näitä päätöksiä ei tehdä yksilöinä, vaan yhteistyöllä. Tavoitteiden toteutuminen puolueessa tai isot muutokset politiikassa ei oikeastaan edes ole yksilön ratkaistavissa. Haluaisin siis tuoda ajatuksia yksilöiden teoista ja yhteisön voimasta.

Voimme jokainen tehdä arjen aktivismia, kuten puuttua rasistiseen tai transfobiseen kielenkäyttöön. Poliittinen vaikuttaja tai yhteisö kuitenkin keskittyy yksilöiden sijaan rakenteisiin. Poliittinen vaikuttaja tai yhteisö on valta-asemassa, jossa yksilöön kohdistaminen voi olla vahingollista. Ei myöskään tehdä sitä virhettä, että täällä kilpailtaisi parhaan feministin tittelistä. Omassa varjossa eläminen tai pelko loukkaavien sanojen käytöstä menee toisinaan liian pitkälle - ainakin itse olen kamppaillut usein sen kanssa, onko sanani ja tekoni tarpeeksi feministisiä. Armollisuudella ja takertumatta yksilöiden tekoihin voimme edelleen olla kansanliike ja yhtenäinen ryhmä aktivisteja.

Feministinen puolue on olemassa sen takia, että voimme keskittyä vahingollisten rakenteiden tunnistamiseen ja niiden purkamiseen, emmekä siihen, mitä yksilötasolla tehdään. Meidän tehtävä yksilöinä on olla osa sitä yhteisöä, joka purkaa rakenteita.

Jotta meillä on energiaa olla se toimiva yhteisö, joka jatkaa ennennäkemättömien saavutusten listaa, on muistettava omat ja toisen rajallisuus. Etenkin nyt, kun takanamme on erikoiset puolitoista vuotta koronapandemiaa, on hyväksyttävä, että minä, te ja läheisemme, emme ole parhaita versioita itsestämme. Emme suoriudu entiseen tapaan tilanteista ja väsymys painaa uudella tavalla. Eihän kukaan ole voinut varautua tällaiseen ympäristöön tai läpikäytyihin tunteisiin.

Kun hyväksymme yksilöinä käydyt vaikeatkin tunteet ja rajallisuutemme, edes korona ei saa kadotettua meidän yhteisön voimaa. Sitä voimaa, jolla luodaan feministisiä utopioita ja tehdään niistä yksi kerrallaan totta.

Twiitin pituisia vastauksia puheenjohtajaehdokkaalle

Vastasin taannoin kysymyksiin, jotka esitettiin Feministisen puolueen johtoon mahdollisesti hakeutuville Twitterissä. Vastaukset jäivät muistioluonnokseksi kesän ajaksi, mutta ovat edelleen ajankohtaisia.

Mitä ajattelet puolueen tämänhetkisestä johtohahmo- ja pk-keskeisyydestä?

Puolueen toiminta on siellä, missä on aktiivisimmat tekijät. Mitä enemmän on innokkaita toimijoita ympäri suomen paikallisissa järjestöissä ja mitä enemmän puolueen vastuutehtäviin saadaan porukkaa ympäri Suomen, sen paremmin puolue on näkyvä koko Suomessa.

Muuttaisitko pj:nä tätä? Miten?

Puoluehallituksen tehtävä on tukea ja ohjata paikallistoimintaa ja sen viestinnässä on varmasti aina parantamisen varaa. Pj:nä on tehtävä paljon hallintotyötä, mikä tarvitsee pragmaattisen otteen. Olen johtajana kuunteleva, ja on kuunneltava, mitä alueellinen toiminta tarvitsee tuekseen.

Mitä ajattelet seksityöstä?

Seksityötä tekee ja ostaa monen kirjava porukka. Keskustelu on usein liian kapeakatseista, sillä seksityöntekijät ovat keskenään eri asemassa yhteiskunnassa ja työssään. Tarvitsemme lisää monipuolista keskustelua, heikommassa asemassa olevien turvaamista sekä työn arvostusta.

Mitä tarvitaan, jotta FP menisi läpi seuraavan syklin vaaleissa (eduskunta-, maakunta-, kunta-)?

Meidän on luotava seuraavien vuosien tavoitteet uudelleen. Onko tehtävämme kulkea vaaleista toiseen vai haluammeko painottaa vaikuttamistyöhön myös vaalien välillä eri kautta. Feminismiä ja puoluettamme tullaan tarvitsemaan vielä pitkään.

Toivon lopuksi kaikki jäsenet syksyn puoluekokoukseen keskustelemaan siitä yhdessä, minkälaisella strategialla voimme toteuttaa puolueen tehtävää parhaiten. Vielä voit hetken aikaa ilmoittautua: https://www.feministinenpuolue.fi/puoluekokous

Haen Feministisen puolueen puheenjohtajaksi kaudelle 2021-2023

Syyskuussa valitaan Feministisen puolueen uudet toimijat ja aion asettua ehdolle puheenjohtajaksi. Kahden vuoden kausi varapuheenjohtajana on mennyt nopeasti ja siitä on jäänyt paljon asioita, joita haluan viedä vielä eteenpäin.

Puolueella on edessä paljon päätöksiä siitä, minkälainen yhteisö aiomme olla tulevina vuosina ja millaisessa roolissa aiomme olla poliittisissa keskusteluissa.

Puolueen asema poliittisella kentällä ei ole rehellisesti sanottuna tällä hetkellä kovin hedelmällinen. Viisivuotisen puolueen uutuuden viehätyksen suurin sädekehä on haalistunut. Puolue menetti Helsingin kaupungin valtuustoryhmän, kun menestyksekäs kausi valtuustossa ei kaikesta huolimatta johtanut Katju Aron jatkokauteen. Puolueorganisaation ylläpitäminen vapaaehtoisvoimin (ilman minkäänlaista puoluetukea) tekee työskentelystä ja näkyvyyden saamisesta raskasta. Puhumattakaan koronan aiheuttamasta epävarmuudesta ja kohtaamisten vähenemisestä. Raikkaimmat ja innostavimmat ajatukset jaetaan kasvotusten, ja etäyhteyden kautta into ja palo työskennellä paremman maailman puolesta välittyi aiempaa heikommin.

Huonojen uutisten listan jälkeen hengästyttää ja huolestuttaa. Pystynkö todella viemään puoluetta kohti uusia haasteita, jos lähtökohdat ovat niin vaikeat. Haluan kohdata puolueen vaikeatkin asiat ja myöntää, että sellaisia on. Tässä vaiheessa muistutan itseäni, että tilannetta on katsottava myös muista perspektiiveistä.

Viimeisen kahden vuoden aikana olen tutustunut upeisiin ihmisiin täynnä intoa ja uskoa feministiseen tulevaisuuteen. Ihmisiin, jotka haluavat pois patriarkaatin kynsistä, murtaa yhteiskunnan myrkyllisiä rakenteita ja puolustaa kaikkien oikeuksia intersektionaalisesti. Ihmisiin, joille Feministinen puolue on koti.

Feminismi on saanut viime vuosina paljon tilaa politiikassa. Olemme puolueena onnistuneet haastamaan nykyisen politiikanteon tekemällämme työllä, joten totta kai aiomme jatkaa sitä. Feministejä ja feministiksi itseään kutsuvia on valittu moniin kuntiin tänä vuonna - tosin muiden puolueiden listoilta. Isommassa kuvassa se on upea asia. Vaikka hävisimme paikkamme Helsingissä, puolueen merkitys ja näkyvyys kasvoi uusilla paikkakunnilla. Turussa taas upeaa työtä tehnyt jäsenemme Panda Eriksson sai sitoutumattomana varapaikan valtuustoon toisen puolueen listoilta.

Feministisen puolueen tulevaisuus ei ehkä tällä hetkellä ole kirkkain tai muutenkaan selkeä monelle. Me olemme kuitenkin sitkeitä ja löydämme paikkamme vaikuttaa puolueena. Puoluekokouksessa valitaan uuden kauden tekijät. Toivon kovasti kohtaamisia ja keskustelua, joilla määrittämmme rajamme uudelleen.

Uskon siis, että minusta löytyy taito ja tahto viedä puolue oikeaan suuntaan, vaikka täytettävät saappaat ovat jättimäiset ja tehtävä on varmasti työläs. Tähän tarvitsen kuitenkin avuksi kaikki, jotka uskovat puolueemme merkittävyyteen, rooliin ja paikkaan politiikassa.

Paras joukkoliikenne on Helsingissä kohtuuhintainen, ei ilmainen

Jollekin lipun hinta on suurin este käyttää joukkoliikennettä. Toiselle se on fyysinen este laiturilta ratikkaan, liian pitkä matka-aika, istumapaikan puute tai tottumus kulkea muilla kulkuneuvoilla. Laadukkain joukkoliikennejärjestelmä on sellainen, josta ollaan valmiita maksamaan, kun siihen on varaa. Alennetut lippujen hinnat vähävaraisille on tärkeä tapa mahdollistaa joukkoliikenteen käyttö samalla kun laatua ylläpidetään kunnan tuen lisäksi lipputuotoilla.

Helsingin tärkeimpiä tavoitteita on vähentää yksityisautoilua ja sen tarvetta nykyisestä. Ilmainen joukkoliikenne ei kuitenkaan ole se tekijä, jolla autoilijat siirtyisivät joukkoliikenteeseen. Tarvitaan kattava, matkaketjut alusta loppuun asti toimiva joukkoliikenneverkko, joka on turvallinen ja luotettava. Lisäksi lippujen hinnat ovat tärkeä erä joukkoliikenteen laadun ylläpitämiseen. Jos lipputuloja ei olisi, kunta luultavasti joustaisi joukkoliikenteen laadusta, mikä aiheuttaisi taas joukkoliikenteen käytön ja houkuttelevuuden vähenemistä. Kaiken lisäksi Helsinki ei tarjoa omaa joukkoliikennepalvelua, vaan kyseessä on Helsingin Seudun Liikenne (HSL), johon kuuluu useita kuntia. Helsingin joukkoliikenne ei ainoastaan palvele helsinkiläisiä, vaan työmatkoja tehdään paljon muista kunnista.

Jos siis haluamme siirtää kulkutapaosuutta yksityisautoilusta joukkoliikenteeseen, on keskityttävä tehokkaampiin ratkaisuihin, kuten pysäköinnin hinnoitteluun sen todellisten kustannusten mukaisiksi, polttoaineveroon ja tiemaksuihin ruuhkaisilla osuuksilla. Jos taas haluamme, että kaikilla on varaa joukkoliikenteeseen, on keskityttävä erilaisten alennusryhmien tarpeisiin. Varmistetaan ainakin työttömien, opiskelijoiden ja eläkeläisten edulliset lippumuodot sekä edistetään työnantajan tarjoamia joukkoliikenteen työmatkaetuuksia.

Pienemmässä kunnassa ilmainen joukkoliikenne voi onnistua vähentämään autoilua merkittävästi. Tällaisia tuloksia on nähty Euroopan pienissä kaupungeissa, joissa ei ole Helsingin seudun kaltaista kattavaa lähijunasta, metrosta, raitiovaunuista sekä busseista muodostuvaa verkostoa.

Elinvoimainen ja helposti autoiltava kaupunkikeskus on paradoksi

Kauppakeskukset voivat vaikuttaa asiakaskuntaansa sijainnilla ja saavutettavuudella. Tietysti ihmiset kulkevat kauppakeskuksiin autolla, jos keskus on valinnut sen helpoimmaksi ja halvimmaksi tavaksi tulla ostoksille. Mutta keskusta, joka on laaja ja täynnä erilaista toimintaa ympäri vuorokauden, kuten asumista, työmatkoja, harrastuksia, asiointia ja vapaa-ajan käyntejä, käyttäjäryhmät ja heidän tapa kulkea on paljon monimutkaisempaa. Matkaajaa on niin monenlaista, että meidän on mahdollistettava kaikkien kulkumuotojen pääsy keskustaan.

Esteetön keskusta tarvitsee tilaa monenlaiselle kulkijalle

Jos autoilu olisi helpoin tapa tulla keskustaan, yhä useampi valitsisi sen. Rakentaisimme monikaistaisia autoteitä ja pysäköintipaikkoja, eikä tilaa jäisi toreille, puistoille tai terasseille katutilassa. Sen sijaan ulkotilat olisi meluisia ja täynnä ilmansaastetta. Liikkeisiin kulkeminen olisi esteellistä, kun tilaa ei jää keskustan palveluiden välillä kulkemiselle.

Toimivan ja vetovoimaisen keskustan on kyettävä tarjoamaan hyvät yhteydet kaikilla kulkuvälineellä. Sovittaminen tarkoittaa kompromisseja. Kävellen, pyörällä, joukkoliikenteellä ja taksipalveluilla se onnistuu ilman, että tarvitsee varata yhtä paljon tilaa teille tai tyhjillään seisovalle ajoneuvolle. Yksityisauto tarvitsee paikan, jossa olla vierailun ajan. Se on erityispalvelu siinä missä me maksamme virvokkeista, ravintolaruoasta, hotellihuoneesta tai taidenäyttelystä.

On myös muistettava, että suurin osa keskustaan tuleva ei autoile.

Ehkä ongelmana on se, että Helsingin keskusta on liian hajaantunut. Se ei ole tiivis vanhakaupunki kuin monet muut menestyneet kävelykeskustat - sellainen, jossa kujat ovat niin kapeita, ettei kukaan edes keskustelisi mahdollisuudesta autoilla keskustassa. Se voidaan nähdä myös Helsingin etuna: täällä todella on vielä paikkoja, joihin ajaa ja johon pysäköidä. Se on mahdollistettava, mutta on myös muistettava, että suurin osa keskustaan tuleva ei autoile.

Lopuksi, katutilassa on tehtävä tilaa erilaisille kävelijöille. Todennäköisesti jokainen meistä on jossain vaiheessa lyhyemmän tai pidemmän aikaan esteellinen kävelijä: pyörätuolissa, rattaiden kanssa tai isoja tavaroita kuljetettavana. Etenkin jos haluamme, että ikääntyneet helsinkiläiset pystyvät kulkemaan keskustassa turvallisesti, kävely-ympäristöön on panostettava. Jotta autoilijakin pystyy nauttimaan laadukkaasta katutilasta poistuessaan ajoneuvosta, on mahdollistettava vaihtoehtoinen tapa saapua keskustaan muilla kulkuneuvoilla esteettömästi ja kohtuuhintaisesti.

Vetovoimaisen keskustan yhtälö ei toimi, jos yritämme helpottaa siellä autoilua. Oikeastaan autoilun helpottaminen heikentää keskustan viihtyisyyttä jokaiselle keskustassa käyvälle. Keskustan vetovoima on monen tekijän summa ja vetovoimaisuustekijöistä ainoastaan yksi on siellä autoilu.

Lihansyönti on identiteettikysymys, joka uhkaa jokaista lajia ja luonnon monimuotoisuutta

Helsinkiläinen kohtaa muita eläinlajeja pääosin ruokalautasella. Meidän arki on irtaantunut luonnonvaroista ruuantuotannon järjestelmillä, jotta voimme yksilöinä keskittyä kaupoissa ruuan hintaan ja makuun. Tämä ei itsessään ole ongelma, vaan kaupungistumisen ja erikoistumisen myötä saatu etu. Valikoima on kattava, mikä mahdollistaa yksilölle tehdä valintoja oman ruuan suhteen.

On asia erikseen, pitääkö ihmisellä olla vapaus saada valita lautaselleen liha-annos, mutta sen annoksen pitäisi vähintään maksaa sen todellinen hintansa. Tuotantoeläinten kasvatus, ruokkiminen ja maatalouden ylläpitäminen on todellisilla kustannuksilla kalliimpaa kuin kasviperäisen proteiinin ja ravinnon. Maataloudelle on annettava mahdollisuus uudistua sellaiseksi, joka tarjoaa kestävästi tuotettua ruokaa ihmisille.

Tuotannon hinnan lisäksi maataloudella on kerrannaisvaikutuksia maankäytön ja ympäristön kustannuksella. Maatalous vie globaalisti maapinta-alasta suurimman osan tällä hetkellä, kun luontoa tuhotaan laidunmaita varten. Maatalous järjestetään usein heikosti, jolloin se saastuttaa vesistöt ja karkottaa tai tuhoaa eliölajit. Maatalouden aiheuttamat ilmastohaitat ovat niin laajasti tutkittuja ja todistettuja, että on kiistämätön tosiasia, että tuotantoeläinten kasvatus nykyisellä laajuudellaan ei ole tulevaisuudessa mahdollista.

Kaupunki voi suurten ruokapalvelujen tarjoajana ottaa vastuun kestävistä ruokailuvalinnoista ja tehdä niistä jokaisen arkea. Kaupunki ei voi alistua lihansyöntiin liitettävien identiteettiongelmien takia pitäytymään vanhassa tavassa tarjota lihaa ja maitotuotteita. Helsinki voi olla älykkäin tulevaisuuteen katsova kaupunki investoimalla menetelmiin ja maatalouteen, joka perustuu kestävään toimintaan.

Yhteenvetona eläinten kasvatus on turhaa luonnon tuhlausta ja hiilidioksidipäästöjen levittämistä. Puhumattakaan eläinten oikeuksista ja lajien välisestä oikeudenmukaisuudesta. Puhumattakaan siitä kuinka ruokimme globaalisti 50 miljardia tuotantoeläintä, muttemme 8 miljardia ihmistä. Helsingin kaupunki ei noudata viisasta, kestävää tai moraalista politiikkaa niin pitkään kuin se tarjoaa eläinperäisiä ruokia.